21. huhtikuuta 2009

Sodankylän elokuvafestivaalit 10.-14.6.2009 (Sodankylä)

Sodankylän elokuvajuhlien matka jatkuu 10.-14.6.2009

Sodankylän elokuvajuhlien pettämätön ja riemuntäyteinen matka jatkuu vuosikattauksella, joka ei jätä kylmäksi ainuttakaan elokuvan ystävää, jolla on pulssi. Ystävämme D.A. Pennebaker, päävieraita parinkymmenen vuoden takaa, naulasi jo pohjolan peruskuvion seuraavasti: ”Woodstock is fuckin’ nothing if you’ve been at the Midnight Sun Film Festival.”

Festivaalin 24. vuosikerta järjestetään 10.-14.6.2009.

Festivaalin ohjaajavieraiden ytimen muodostavat englantilainen JOHN BOORMAN (Syvä joki, Zardoz, Excalibur), meksikolainen ARTURO RIPSTEIN (Castle of Purity, Deep Crimson), ranskalainen ROBERT GUÉDIGUIAN (Marius ja Jeannette, Marie-Jon kaksi rakastajaa) ja iranilainen SAMIRA MAKHMALBAF (Omena, Kello viisi iltapäivällä).

Säestettyjen mykkäelokuvaesitysten huippuna koetaan Charles Chaplinin Kultakuume (1925), jonka musiikin esittää Oulun kaupungin sinfoniaorkesteri, kapellimestarinaan yhdysvaltalainen TIMOTHY BROCK. Toisena mykkäelokuvana nähdään Robert J. Flahertyn Nanook - pakkasen poika (1922), säestäjinään viulisti PEKKA KUUSISTO ja hanuristi JOHANNA JUHOLA. Karaoke-esityksenä yleisöä laulattaa, SAKARI KUOSMASEN johdolla, kotimainen Suuri sävelparaati (1959).

Elokuvahulluuden riemusanomaa festivaaleilla levittävät myös mestariluokkaesitykset, jotka avartavat näköalaa klassikoihin, sekä parhailta festivaaleilta haravoidut uuden elokuvan helmet. Suomalaisena ensi-iltana nähdään MARKKU LEHMUSKALLION ja ANASTASIA LAPSUIN Maan muisti. Festivaalin vieraisiin kuuluvat myös mm. ohjaajat SERGEI DVORTSEVOI Kazakstanista ja ANDREAS DRESEN Saksasta.

Vieraslista ja ohjelmisto tarkentuvat vielä 26.5. mennessä.

http://www.msfilmfestival.fi/

17. huhtikuuta 2009

LOIKKA - tanssielokuvan festivaali 23.-24.4. Andorrassa (Helsinki)

LOIKKA - tanssielokuvan festivaali 23. - 24.4. Andorrassa


NÄE: Poliittinen tanssielokuva! pe 24.4. klo 21
KOE: Kotimaisia ensi-iltoja! to 23.4. klo 20.15
KÄSITÄ: Kuka keksi tanssielokuvan, ja miksi? to 23.4. klo 18

LOIKKA - tanssielokuvafestivaalin ohjelmistossa etelän sykettä, brittiläistä meuhkaamista ja pohjoismaista tyylikkyyttä. Lisänä rautaista asiaa ilman kankeutta, kokeiluja kevään ammattilaistyöpajasta ja yhteisiä pohdintoja tekijöiden kanssa.

Koko ohjelma: http://www.loikka.fi/

FESTIVAALIN VIERAAT:

ALLA KOVGAN: to 23.4. klo 18

Vihdoin Suomeen saatu "Koregrafia elokuvassa" on kansainvälisesti työskentelevän tutkijan ja taiteilijan Alla Kovaganin tunnettu esitys tanssin ja koreografian rooleista elokuvataiteen kehityksessä. Alla Kovganin näytöksessä vedetään kaaria elokuvan historiallisilta vuosikymmeniltä nykypäivään ja katsotaan otteita mm. Buster Keatonin, Andrei Tarkovskin, Gene Kellyn, Dv8:n ja Alfred Hitchcockin klassikoista sekä avataan tanssin kielen suhdetta nykytekniikalla toteutettuhin taisteluelokuviin. Kokonaisuus selvittää myös kuvan koreografiaa, jolla on omat yhtäläisyytensä liikkeen koregrafiaan. Tanssin kieli löytyy odottamattoman läheltä! Esitys on englanninkielinen.

LIZ AGGISS: pe 24.4. klo 18.45

"Oppitunti monimuotoisuudesta ja eloonjäämiskeinottelusta". Tanssielokuvan kierteitä avaa Liz Aggiss, "The Anarchic Dancer", Brightonin yliopiston professori, tunnettu tanssielokuvan tyylittelijä ja kiusoittelija. Liz Aggissin luentoperformanssi vie meidät eriskummalliselle aikamatkalle Grotesque Dancerista 1986 Guerrilla Danceen 2008. Tämä tanssimaailman Vivienne Westwood esiintyy, meuhkaa ja selittää kaiken näyttämöltä valkokankaalle ja takaisin. Pelottomana, kirpeänä, ällistyttävän hauskana ja taatusti hermostuttavana, komeasti vahvana mutta ihmeellisen herkkänä, livahtaen kaikista luokitteluista ja ilmiselvästi vain nauttien määritelmien puutteesta. Esitys sisältää Liz Aggissin esitetyimpiä elokuvia kuten Motion Control (2002) ja Beethoven in Love (1994). Kotisivu: http://www.lizaggiss.com/

HELENA JONSDOTTIR: pe 24.4. klo 17

"Kerron kaiken, näytän kaiken - loput saatte pohtia itse." Monipuolinen ja palkittu islantilainen elokuvaohjaaja ja koreografi Helena Jonsdottir näyttää tunnetuimpia elokuviaan ja jakaa ajatuksiaan tanssin ja kuvan dialogista. Esitys on englanninkielinen. Helenan tapaat myös torstaina 23.4. klo 14 LENNOSTA-sarjassa: LoikkaPro -workshopissa maaliskuussa tunnusteltiin tanssielokuvan ydintä ja valmistettiin uusia kokeiluja. Kurssin ohjannutohjaaja-koreografi Helena Jonsdottir avaa workshopin tapahtumia jateosten sisältää yleisölle yhdessä ammattilaistyöpajan osallistujien kanssa. Englanninkielinen. Kotisivu: http://this.is/helena

ESITYSSARJAT:

VÄRISTYS: to 23.4. klo 20.15
Kristallinkirkas pohjoinen ulottuvuus valaisee Loikkaa tuoreilla teoksilla. Parhaita pohjoismaisia tanssielokuvia ja kotimaisia ensi-iltoja!

SYKE: pe 24.4. klo 17 (Dubrovnik) ja klo 22 (kino)
Etelän lämmöstä Pohjolan perukoille! Buenos Aires laskeutuu Loikkaan samettisilla tunnelmillaan. VideoDanzaBA -festivaaleilta valikoidut herkut vievät Keski- ja Etelä-Amerikan tanssielokuvan pyörteisiin. Nautitaan ystävien kanssa! Dubrovnikin näytöksessä klo 17 tarjouksessa Loikka-sangria.

PYÖRRYTYS: pe 24.4. klo 21
Kansainvälisen tanssielokuvan huippujen Suomen ensi-illat! Oscar-palkittu "West Bank Story" on huikea yhdistelmä poliittisesti kuumaa aihepiiriä ja suloista romantiikkaa musikaalien kulta-ajan keinoin. "Nora" on David Hintonin ja Alla Kovganin Afrikassa kuvattu uusin elokuva kotiseuduilleen palaavasta tanssijasta ja hänen upeasti kerrotusta tarinastaan. Musiikki: Thomas Mapfumo.

Nora, Alla Kovgan ja David Hinton, 2008, USA/UK/Mozambique
Lisätietoja: http://movementrevolutionafrica.com/nora/
West Bank Story, Ari Sandel, 2005, USA
Traileri: http://www.westbankstory.com/new/trailer.htm

Ja sokerina pohjalla:
KOROT KATTOON: pe 24.4. klo 22
Iltaklubilla iloitaan Kuukuminan tahtiin!

Liput:
Näytös/klubi: 8 e
KokoLoikka -passi: 35 e
PuoliLoikka -passi: 17 / 22 e (to/pe)
http://www.tiketti.fi/ tai ovelta tuntia ennen
Varaukset ja tiedustelut: https://webmail.kolumbus.fi/ewm/ca?clear=true&to=info@loikka.fi tai 050-5421210

7. huhtikuuta 2009

Artisokka – Helsinki Woman Film Festival Bio Rexissä 17.-19.4 (Helsinki)

TIEDOTE 6.4.2009

Artisokka – Helsinki Woman Film Festival Bio Rexissä 17.-19.4

Uudistunut Artisokka – Helsinki Woman Film Festival järjestetään tänä vuonna 17.-19.4. Helsingin Bio Rexissä. Keväisen värikkääseen ohjelmistoon on koottu monipuolinen kattaus naistekijöiden elokuvia ympäri maailmaa. Artisokka jatkaa vahvojen naistarinoiden tuomista valkokankaalle. Elokuvat esittelevät joukon naisia, jotka modernissa maailmassa pärjätäkseen laittavat elämänsä uusiksi voidakseen kouluttautua tai elättää perheensä. Artisokka-elokuvat myös pohtivat aviollisen rakkauden kestävyyttä ja sen ilmenemismuotoja. Uutta Artisokka-ohjelmistossa ovat klassikkoelokuva ja Bollywood-spektaakkeli. Viime vuonna suuren suosion saanut seminaari saa tänä vuonna jatkoa, kun Artisokka kokoaa yhteen suomalaisia huippuohjaajia ja -tuottajia keskustelutilaisuuteen pohtimaan elokuvanteon tuotantokulttuuriin muutoksia.

Artisokka-festivaalilla nähdään ennakkonäytöksessä Jean-Marc Valléen Nuori Victoria, joka kertoo Englannin kuningatar Victorian elämän myrskyisistä alkuvuosista. Yorkin herttuattaren Sarah Fergusonin ja Martin Scorsesen tuottama, Oscar-voittaja Julian Fellowesin käsikirjoittama, tositapahtumiin perustuva elokuva tuo esille 1800-luvun Euroopan kuninkaallisten valtataistelut ja kuningatar Victorian aikakaudelle epätyypillisen feministisen ajatusmaailman.

Journey of a Woman on kiehtova yhdistelmä musikaalia, melodraamaa ja feminististä satua, joka esittelee Bollywoodin moraalikoodiston muutosta sekä traditioiden ja modernin maailman yhteentörmäystä. Bollywoodin naistähtien ehdottomaan huippuun kuuluvat Rani Mukerji ja Konkona Sen Sharma esittävät sisaruksia, jotka ponnistelevat rahavaikeuksista kohti parempaa elämää.

Japanissa parhaillaan kukkivat kirsikkapuut ovat antaneet nimensä saksalaisen Doris Dörrien Cherry Blossoms -elokuvalle. Saksassa ja Japanissa kuvattu elokuva pohtii arvostusta, rakkautta ja vilpitöntä antamisen halua. Indie-elokuvan kärkinimen Kelly Reichardtin Wendy and Lucy on elokuva yksinäisyydestä, itsepäisyyden ja vapauden kääntöpuolesta. Wendyn sinnikkäässä hahmossa peilautuu kovenevan yhteiskunnan epäoikeudenmukainen tapa jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin.

Erikoisnäytöksenä perjantaina 17.4. klo 16.00 järjestetään Suomi post mortem -lyhytelokuvasarja, jossa koulusurmien jälkeistä Suomea tarkastellaan naistekijöiden näkökulmasta. Näytöksen jälkeen aiheesta on mahdollista keskustella tekijävieraiden kanssa.

Lauantaina 18.4. klo 14.00 Kotimaista lyhyesti -näytös tarjoaa kattavan koosteen kotimaisten naistekijöiden uusia lyhytelokuvia.

Artisokka-ohjelmisto kokonaisuudessaan osoitteessa www.artisokka.info.

Liput näytöksiin 6,5 euroa. Lippuja voi ostaa ennakkoon 14.-16.4. LippuRexistä (Lasipalatsi, Mannerheimintie 22-24). LippuRex avoinna klo 12-19. Festivaalin aikana lippuja myydään Bio Rexissä: pe 17.4. klo 16.30-22, la 18.4. klo 13-22 ja su 19.4. klo 11-21 .

Tapahtuman järjestävät Helsingin kulttuurikeskus ja Helsinki Intl Film Festival – Rakkautta ja Anarkiaa ry. Tapahtumaa tukevat Elokuvataidetoimikunta, Goethe-Institut ja Ranskan kulttuurikeskus.

Yhteystiedot:
artisokka@lasipalatsi.fi
p. 040 7682168/09 684 35231

24. maaliskuuta 2009

Kaurismäki-seminaari 8.5.2009 (Helsinki)

Perjantaina 8.5.09 klo 9.30-18.00 Helsingin yliopiston Tutkijakollegium järjestää seminaarin Disjointed Visions: The Cinema of Aki Kaurismäki.

Puhujina ovat Thomas Elsaesser (Amsterdamin yliopisto), Peter Schepelern (Kööpenhaminan yliopisto), Seppo Knuuttila (Joensuun yliopisto), Satu Kyösola (TAIK), Erkki Pekkilä (Helsingin yliopisto). Vapaa pääsy.

Tervetuloa!

Paikka: Helsingin yliopiston päärakennus, sali 13 (Fabianinkatu 33).

Disjointed Visions: The Cinema of Aki Kaurismäki
Friday May 8, 2009
University of Helsinki
All Presentations to be held in Main Building, Room 13 (Päärakennus, sali 13)

Critics writing on Aki Kaurismäki’s cinema have come to a consensus about his status as a national auteur. Scholars have debated the films’ cinematic treatment of nostalgia and melancholy, the parameters of national cinema and European cinema in the face of film culture’s globalization, as well as Kaurismäki’s films’ status with respect to postmodern aesthetics and culture. The title of the symposium refers to the ironic and contradictory character of Kaurismäki’s films, but also to the multiple perspectives possible in approaches to Kaurismäki’s cinema. The symposium brings together a diverse group of scholars to challenge the categories of debate, invigorate critical and scholarly discussion of it, and to broaden conceptions Kaurismäki’s work. Thomas Elsaesser and Peter Schepelern will provide European views while a crossdiciplinary group of Finnish scholars will provide fresh perspectives from the Finnish cultural context.

9.30 Opening Remarks
9.40 Music in the Films of Aki Kaurismäki, Erkki Pekkilä (Univ. of Helsinki)
Commentator: Susanna Välimäki (Univ. of Helsinki)
10.45 Coffee
11.15 Plenary 1 Hitting Bottom: Kaurismäki's Abject Subjects, Thomas Elsaesser (Univ. of Amsterdam)
Commentator: Henry Bacon (Univ. of Helsinki)
12.45 Lunch
14.00 The Children of Saturn: The Dynamics of Melancholy in Aki Kaurismäki's Films, Satu Kyösola (University of Art and Design, Helsinki)
Commentator: Sara Heinämaa (Univ. of Helsinki)
15.00 How Differences Make Finnishness: Ironic Nostalgia in Kaurismäki's Films, Seppo Knuuttila (Univ. of Joensuu)
Commentator: Jyrki Nummi (Univ. of Helsinki)
16.00 Coffee
16.30 Plenary 2: The Element of Crime and Punishment: Aki Kaurismäki as Nordic Auteur, Peter Schepelern (Univ. of Copenhagen)
Commentator: Susanna Paasonen (Univ. of Helsinki)
17.45 Closing Remarks

23. maaliskuuta 2009

Arkadin esittää: Klassikoita lähiöihin -viikonloppu 27.-28.3.2009 (Helsinki)

KLASSIKOITA LÄHIÖIHIN-VIIKONLOPPU 27.3.-28.3.2009

Alussa oli Aatami ja Eeva, sitten mies ja elokuvakamera. Tästä lähtökohdasta ponnistaen elokuvakulttuuriyhdistys Arkadin laajentaa toimintaympäristöään Helsingin lähiöihin varusteinaan 16 mm:n projektori, valkokangas ja nippu filmikeloja. Omalta osaltaan Klassikoita lähiöihin -viikonloppu siis muistuttaa ajasta, jolloin elokuva eli siellä missä ihmisetkin ja kulttuuritapahtumia järjestettiin muuallakin kuin palatseissa ja ydinkeskustassa.

Elokuvien lisäksi Klassikoita lähiöihin -viikonloppuun sisältyy kaksi konserttia: Tekno-Potemkinissa Jani Purhonen (laptop), Lauri Kivelä (syntetisaattori) ja Ville Vaarne (muut äänitehosteet) seilauttavat Sergei Eisensteinin 2000-luvulle. Aleksi Aava bandin rautalankamusiikki puolestaan täyttää salin salatulla surulla ja elämää suuremmilla iskelmillä.

Huolellisen kenttätyön jälkeen "elokuvateattereiksi" on valittu lähiökulttuuritapahtumissa aina aktiivisesti mukana oleva Kontulan Wenla, mitä aristokraattisimman katseluympäristön takaava Malmin Malmintorin salonki ja sikaarihuone, valkokankankaan ja tanssilattian luonnollisesti tarjoava Puistolan Domino sekä aidon lähiötunnelman luova Myllypuron Kummisetä. Näiden lisäksi elokuva viedään perjantain ja lauantain aikana satunnaisesti valittaviin paikkoihin tyyliin "ex tempore".

Panssarilaiva Potemkinin tavoin kaikki esitettävät elokuvat ovat keveitä, kestäviä ja ajatuksia herättäviä, kuten Chaplinin poika. Koska Arkadin on myös raittiusyhdistys, yksi viikonlopun teemoista on liiallisen alkoholinkäytön vaaroista muistuttava "Olutta ja slapstickia". Kotimaisista klassikoista mukaan on valittu suomalaisen elokuvan ja Åke Lindmanin (11.1.1928-3.3.2009) näyttelijäntyön hienoimpiin saavutuksiin lukeutuva Valkoinen peura.

Kaikki kopiot 16 mm.
Esityksiin on vapaa pääsy

Ohjelma:

Pe 27.3, kello 16.00: Ravintola Kummisetä (Myllypuron ostoskeskus): Charles Chaplin: Hiljainen katu & Erik Blomberg: Valkoinen peura

Pe 27.3, kello 21.00: Ravintola Wenla (Kontulan ostoskeskus): Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin; säestys Jani Purhonen (laptop), Lauri Kivelä (syntetisaattori) ja Ville Vaarne (muut äänitehtosteet). Alkukuvina Kännissä ja Charles Chaplinin Siirtolainen

La 28.3, kello 16.00: Ravintola Malmintori (Viljatie 4): Olutta ja slapstickia: W.C.Fields: Kohtalokas tuoppi, Ohukainen ja Paksukainen: Iloiset kaverit & Charles Chaplin: Parantola

La 28.3, kello 19.00: Ravintola Domino (Ajurinaukio 5): Charles Chaplin: Chaplinin poika

La 28.3, kello 21.00: Ravintola Domino: Aleksi Aava band

www.arkadin.fi

10. maaliskuuta 2009

Kuvajaiset - Reflections -elokuvafestivaali 20.-26.4.09 (Kuopio)

KUVAJAISET -Reflections

elokuvafestivaali Kuopiossa 20.-26.4.2009
film festival in Kuopio 20-26 April, 2009

Kuopio ISAK ry järjestää KUVAJAISET -elokuvafestivaalin, jonka teemana on valokuva ja identiteetti. Festivaali järjestetään yhteistyössä VB-valokuvakeskuksen kanssa. Festivaali on osa valtakunnallista Valokuvan vuotta 2009.

Päävieraina Ruotsin Guldbagge-voittaja, näyttelijä Maria Heiskanen ja voimauttavan valokuvauksen menetelmän kehittäjä Miina Savolainen.

Festivaalin kotisivu: http://www.artemix.kuopio.fi/ (pääsivu)
Tietoa myös VB-keskuksen sivuilla http://www.vb.kuopio.fi/.

Järjestäjä/lisätietoja: ISAK ry, Puistokatu 20, II krs, 70110 Kuopio. Puh/fax 017-2628 575

9. maaliskuuta 2009

Liettualainen elokuvaviikko 9.-10.3.09 Arkadinissa (Helsinki)

Arkadin esittää 9.-10.3.2009
Liettualaisia miekkaelokuvia, musikaaleja ja elokuvia rakastamisen vaikeudesta

Arkadin-elokuvakerhon ja Donelaitis-seuran kolmannen Liettualaisen elokuvanviikon (9.-10.3.2009) pääohjaaja on eurooppalaisen elokuvan kärkinimiin jo 1970-luvulta kuulunut Algimantas Puipa, jonka visuaalisuudeltaan huikea ja lukuisia elokuvapalkintoja voittanut The Devil´s Seed (Velnio sekla, 1979, 68 min, 35 mm.) kertoo 1900-luvun alun sulkeutuneesta liettualaisesta maalaisyhteisöstä turhaan paikkaansa etsivästä äpäräpojasta. Jotain tehdäkseen hän ryyppää ja menee naimisiin naisen kanssa, jota ei edes kuvittele rakastavansa. Tunnelman ahdistavuutta lisää maailman toisella reunalla käytävä Venäjän ja Japanin välinen sota.

Puipan uudemmasta tuotannosta esitämme niin ikään historian kautta nykyaikaa heijastavan teoksen Elze´s Life (Elze iz Gilijos, 2000, 128 min, 35 mm). Nyt tapahtumapaikkana on 1800-luvun puolivälin Preussi ja teemoina rakkaus, kosto ja anteeksiantaminen. Kuten kautta Puipan tuotannon, elokuvan tekninen toteutus on korkeinta eurooppalaista tasoa, ja preussilaisen kalastusmagnaatin ja köyhän liettualaisen kalastajan ja tämän tyttären tarinoista on luettavissa kulttuurien ja kansojen välinen törmäys ja ristiriita.

Olisi ehkä liioittelua kutsua Marionas Gedrisin Herkus Mantasta (1972, 144 min, 35 mm) liettualaisen elokuvan Conan barbaariksi tai Aleksanteri Nevskiksi. Kyseessä on kuitenkin liettualaisen elokuvan suuri klassikko, miekan sälkettä, joukkokohtauksia ja yhteiskunnallisuutta sisältävä kertomus teutoneja vastaan 1200-luvulla nousseesta vapaustaistelijasta ja Liettuan kansallissankarista Herkus Mantasista, joka tunnetaan myös nimillä Herkus Monte, Hercus ja Henricus Montemin. Elokuva kertaa yksityiskohtaisesti Mantasin tien pappiskoulusta sotatantereille, mutta ei unohda Mantasin rakkauselämää ja naisen asemaa sotien raiskaamassa Baltiassa.

Arunas Zebriunasin Devil´s Bride (Velnio nuotaka, 1973, 78 min, 35 mm) on puolestaan Johann Wolfgang von Goethen ja Klaus Mannin Fausteja parodioiva ”kaikkien aikojen elokuvamusikaali” pikkupiru Pinciukasista, joka helvetistä paettuaan tekee mylläri Baltargisille tarjouksen josta ei kannata kieltäytyä, eli viekoittelee myllärin vaihtamaan kauniin Jurga-tyttärensä valtaviin viljalaareihin. Sarjamme toinen Zebriunas-elokuva Bread of Nuts (Riesutu duona, 1978, 66 min, 35 mm) sen sijaan tarkastelee ihmisyyttä huomattavasti realistisemmista lähtökohdista ja tuloksena on Toisen maailmansodan aikaiseen kyläyhteisöön sijoittuva, lyyrinen ja samalla tragikoominen ja hyvin koskettava kuvaus ensirakkaudesta ja jäähyväisistä lapsuudelle, joista kumpikin loppuu sinä päivänä, kun Liuka-tyttö muuttaa vanhempiensa kanssa kaupunkiin ja Andrius-pojalle ei jää käteen muuta kuin heinähanko ja kasa haalistuvia muistoja. Erityismaininnan ansaitsee Viaceslavas Ganelinasin musiikki. (K.P.)

Ohjelma:

Esityspaikka: Andorra (Eerikinkatu 11)

Elokuvat on tekstitetty englanniksi. Esityksiin on vapaa pääsy.

Ma 9.3.2009

18.00 Arunas Zebriunas: Devil´s Bride (Velnio nuotaka, 1973, 78 min, 35 mm) & Arunas Zebriunas: Riesutu duona (Bread of Nuts, 66 min, 1978, 35 mm)

20.30 Algimantas Puipa: The Devil´s Seed (Velnio sekla, 1979, 68 min, 35 mm)

Ti 10.3.2009

18.00 Algimantas Puipa: Elze´s Life (Elze iz Gilijos, 2000, 128 min, 35 mm)

20.30 Marionas Gedris: Herkus Mantas (1972, 144 min, 35 mm)

Järjestäjät pidättävät oikeuden muutoksiin.

http://www.arkadin.fi/http://www.donelaitis.fi/

3. maaliskuuta 2009

Pientuotanto NYT! -seminaari 4.3. (Helsinki)

Pientuotanto NYT! -seminaari

4.3. klo 13 Kuvataideakatemiassa (Kaikukatu 4, Helsinki).

Kuvataideakatemiassa järjestettävä seminaari avaa keskustelun taiteilijoiden liikkuvan kuvan tuotantorakenteista.

Liikkuvaa kuvaa taiteessaan käyttävät taiteilijat tekevät niin installaatioita, lyhytelokuvia kuin mediataidettakin. Jokaiseen näistä alueista liittyvät erilaiset valmistelun ja valmistuksen prosessit. Seminaarissa keskustellaan taiteilijoiden tekemän liikkuvan kuvan tuotantorakenteiden esittämis- ja levitysstrategoiden monimuotoisuudesta.

Seminaariin kutsutut osallistujat ovat AVEKin tuotantoneuvoja, mediataiteilija Heidi Tikka kuvataiteilija, elokuvantekijä Salla Tykkä sekä kuvataiteilija, elokuvantekijä Jari Haanperä.

Liikkuvan kuvan pientuotanto on osa kahden Oman Tilan Organisoiminen Taiteelle -seminaarin kokonaisuutta. Seminaarit käsittelevät omaehtoisen toiminnan muotoja ja mahdollisuuksia organisoida, tuottaa ja esittää taidetta nykytaiteen kentällä.

Miten ja miksi organisoida tapahtuma, seminaari, näyttely tai teosten levitys? Seminaareissa vierailee taiteilijoita, tuottajia ja aktiiveja, joiden toiminnassa taiteen esittämisen organisoiminen on keskeistä.

Seminaari alkaa tutustumisella Events-kurssin installaationäyttelyyn Kuvataideakatemian Kaiku-galleriassa.

Jos olet tulossa seminaariin, ilmoita ystävällisesti tulostasi sähköpostiin kari.yliannala (ät) kuva.fi. Saat vastauspostissa lisätietoa seminaarista ja Events-näyttelystä.

Seuraava seminaari "Paikan ja toiminnan organisoiminen" järjestetään 1.4. klo 13-17 samassa paikassa.

27. helmikuuta 2009

Elokuvia sarjassa "Etiikka ja talous" (Helsinki)

ELOKUVIA SARJASSA "ETHICS & ECONOMY"

07.-08.03.2009
Andorra, Eerikinkatu 11, Helsinki

tekstitetty englanniksi

Liput: 3 e/elokuva, 10 e/koko sarja, ovelta

+358 9 68035523
kultur@helsinki.goethe.org

Elokuvasarja on osa Goethe-Institutin eri Euroopan maissa 2008/2009 järjestämiä tilaisuuksia, joiden aiheena on "markkinat, valta ja moraali". Elokuvat käsittelevät yritysten, yhteisöjen ja yksilön vastuuseen liittyviä filosofisia, sosiologisia ja käytännön aspekteja.

Lauantaina 07.03.
14.00 Losers and Winners
16.00 The Constant Gardener

Lisätietoja: http://www.goethe.de/ins/fi/hel/ver/fi4217439v.htm

Sunnuntaina 08.03.
13.00 Eisenfresser
15.00 Fair Trade + Surplus
17.00 Workingman's Death
19.30 Über Wasser

Elokuva The Constant Gardener (Uskollinen puutarhuri) on tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi, muut elokuvat englanniksi.

Lisätietoja: http://www.goethe.de/ins/fi/hel/ver/fi4217535v.htm

GOETHE-INSTITUT FINNLAND
Mannerheimintie 20 A
FI-00100 HELSINKI
Tel. +358 9 68035514,
Fax +358 9 604377
http://www.goethe.de/finnland

22. tammikuuta 2009

Toisenlainen maailma: DEFA-elokuvia DDR:stä 29.1.-26.3.2009 (Helsinki)

Elokuva- ja esitelmäsarja

TOISENLAINEN MAAILMA - DEFA-elokuvia DDR:stä

29.01.-26.03.2009 Helsingin Goethe-Instituutissa (Mannerheimintie 20 A, 6. kerros )

Elokuvat on tekstitetty englanniksi. Esitelmät ovat saksankielisiä.

Goethe-Filmclub-kortti 5 €

Deutsche Film AG (DEFA) oli DDR:n elokuvatuotantoyhtiö. Monet sen elokuvista kuuluvat Saksan elokuvahistorian klassikoihin ja ovat uudelleen yhdistyneen Saksan yhteistä kulttuuriperintöä. DEFA-säätiön nyt täyttäessä 10 vuotta Goethe-Institut on ottanut ohjelmistoonsa valikoiman DEFA-elokuvia, jotka antavat hyvän käsityksen DDR:n elokuvataiteen eri kausista ja maan yhteiskunnallisesta kehityksestä.

Elokuvat on jaettu viiteen eri kategoriaan: Historia ja sen dramatisointi, Työ ja arki, Naiset ja emansipaatio, Lapset ja nuoret, Alku ja loppu. M.A. Michael Jonasin lyhyet saksankieliset johdannot sarjan aihealueisiin täydentävät esityksiä. Michael Jonas työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston historianlaitoksella.

Lisätietoja: http://www.goethe.de/ins/fi/hel/ver/fi4008016v.htm

http://www.goethe.de/finnland

20. tammikuuta 2009

Äärirajoilla - elokuvasarja Suomen Ranskan instituutissa 20.1.-24.3.09 (Helsinki)

Äärirajoilla
Elokuvasarja Suomen Ranskan instituutissa 20.1.–24.3.2009


Suomen Ranskan instituutissa tammi-maaliskuussa viikottain esitettävät elokuvat liittyvät läheisesti raja-tematiikkaan, joka määrittää instituutin koko ohjelmistoa vuonna 2009.

Äärirajoilla-sarjan kymmenen elokuvaa käsittelevät Suomen ja suomalaisuuden rajoja määrittäneitä historiallisia konflikteja.

Sarjan kantavana ajatuksena on lähestyä viittä historiallista tapahtumaa ensin fiktion ja sitten dokumentin keinoin peräkkäisinä viikkoina. Suomen historiaa käsitteleviä elokuvia on tehty runsaasti aivan viime vuosina ja sarjan kaikki fiktioelokuvat ovatkin 2000-luvulta. Niiden joukkoon mahtuu yksi norjalainen ja yksi venäläinen elokuva.

Instituutissa syksyllä nähdyt suositut saamelaisaiheiset elokuvat saavat jatkoa Äärirajoilla-sarjan avaavassa norjalaiselokuvassa Kautokeinon kapina. Nils Gaupin elokuvan pääroolissa loistava suomalainen Anni-Kristiina Juuso vierailee instituutissa näytännön yhteydessä.

Gaupin elokuvaa seuraa toisen saamelaisohjaajan, Paul-Anders Simman dokumentti Antakaa meille luurankomme, joka kuvaa uskomatonta taistelua Kautokeinon kapinan yhteydessä murhattujen kahden saamelaisen kansallissankarin luurangoista.

Saamelaisteemasta edetään Suomen historiallisia rajakonflikteja käsittelevien elokuvien pariin. Peräkkäisinä viikkoina nähtävät Raja 1918 ja Uhrit 1918 paneutuvat molemmat Suomen sisällissotaan. Lupaus taas käsittelee toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia, erityisesti Lotta Svärd -järjestöä, jonka toimintaa valottaa dokumentaarisesti seuraavan viikon elokuva Lotat.

Äideistä parhain ja sitä seuraava dokumentti Sotalapset käsittelevät evakkolasten kohtaloa. Venäläinen elokuva Käki sijoittuu puolestaan jatkosodan jälkimaininkeihin. Samaisen aikakauden tunnelmia kuvaa myös sarjan päättävä Peter von Baghin maineikas dokumentti Viimeinen kesä 1944.

Näytännöt 20.1.–24.3.

20.1. klo 19.30 Kautokeinon kapina (Kautokeino-opprøret), Nils Gaup (2008). Erikoisvieraana pääosan esittäjä Anni-Kristiina Juuso

27.1 klo 19.30 Antakaa meille luurankomme (Oaivveskaldjut), Paul-Anders Simma (1999)

3.2. klo 19.30 Raja 1918, Lauri Törhönen (2007)

10.2. klo 19.30 Uhrit 1918, Seppo Rustanius (2008)

17.2. klo 19.30 Lupaus, Ilkka Vanne (2005)

24.2. klo 19.30 Lotat, Taru Mäkelä (1995)

3.3. klo 19.30 Äideistä parhain, Klaus Härö (2005)

10.3. klo 19.30 Sotalapset, Erja Dammert (2003)

17.3. klo 19.30 Käki (Kukushka), Alexandr Rogozhkin (2002) (Näytäntö vahvistetaan myöhemmin)

24.3. klo 19.30 Viimeinen kesä 1944, Peter von Bagh (1992)

17. joulukuuta 2008

Kevät elokuva-arkiston Orionissa 2009 (Helsinki)

KEVÄTKAUSI 13.1.-3.5.2009 ELOKUVATEATTERI ORIONISSA

Liput 5/4 €

Kauden käynnistää kunnianosoitus poikkikulttuuriselle avantgardistille Mika Taanilalle, joka on tehnyt henkilödokumentista taidetta (Tulevaisuus ei ole entisensä) ja löytänyt runoutta tekniikan maailmasta (Optinen ääni).

Sarjan avaa Circlen elokuvakonsertti Mika Taanilan elokuvaan Pori la 17.1. klo 18.45.

Taanila esittelee tuotantoaan Orionissa la 31.1. klo 17.00.

Juhlasarja ja carte blanche on omistettu Markku Lehmuskalliolle (70 v.) ja Anastasia Lapsuille, joista ilmestyy Sakari Toiviaisen kirja Kadonnutta paratiisia etsimässä. Dokumenteillaan ja fiktioillaan Lehmuskallio nousi esiin luonnon (Korpinpolska) ja arktisten kansojen (Minä olen) kuvaajana ikiaikaisen perinteen äärellä ja elinehtojen viimeisellä rajalla.

Kyseessä on pitkien osalta ensimmäinen täydellinen Lehmuskallio / Lapsui -retrospektiivi! Mukana on myös keskeisiä lyhytelokuvia. Lehmuskallio ja Lapsui ovat vieraina Sinisen imettäjän näytöksessä ke 4.2. klo 17.00.

Dokumentin ja fiktion vuoropuhelu oli ominaista myös Louis Mallelle. Ranskalainen mestari aloitti Cousteaun kumppanina (Hiljainen maailma), teki Jeanne Moreausta tähden (Yö kuuluu rakkaudelle) ja katsoi historiaa rehellisesti (Näkemiin lapset). Mallen merkittäviä dokumentteja nähdään restauroituina laitoksina (AFF/CNC), kohokohtana Intian päiväkirja 1-7.1. yhdessä DocPointin kanssa.

DocPoint-yhteistyönä nähdään myös Ilkka Kippolan ja Jari Sedergrenin Kekkoslovakia-ohjelmia. Heidän toinen suursarjansa etenee Lehmuskallio / Lapsui -kytkentäisesti ohjelmaan Dokumentin ytimessä 47: Saamelaiset. Vieraana 15.4. klo 16.45 Katja Gauriloff.

Pelko muurin takana on Sofi Oksasen ja Imbi Pajun suunnittelema ja toimittamaansa uuteen kirjaan liittyvä sarja, joka ajoittuu Viron kyyditysten 60-vuotispäivään. 20 vuotta Berliinin muurin kaatumisen ja kylmän sodan päättymisen jälkeen on aika koota tilintekoja itäblokin terrorista. Uusien dokumenttien (Torjutut muistot) lisäksi nähdään avainfiktioita, kuten
suomalaisen Caspar Wreden Solzhenitsyn-filmatisointi Päivä Ivan Denisovitshin elämässä.

Sarjan käynnistää Pelko muurin takana -seminaari 23.3., suunnittelu: Sofi Oksanen ja Imbi Paju, vieraana gulag-veteraaneja, päänäytöksenä ensiesityksenä kuultava Jüri Reinveren Rekviem-huiluteos. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tarkka ohjelma lähempänä tapahtuma-aikaa osoitteessa www.kava.fi.

Pohjolan kiehtovimpiin nykyohjaajiin kuuluvalta Lukas Moodyssonilta nähdään ensi kertaa retrospektiivi. Tuttujen teosten (Fucking Åmål) lisäksi on harvinainen tilaisuus nähdä Terrorister ja Container.

Ohjaajasarjoissa ovat esillä myös sarajevolaissyntyinen Emir Kusturica, ranskalaisen populaarielokuvan taitaja Luc Besson ja rikoselokuvan klassikkomestari
Jean-Pierre Melville.

Kauden iso jenkki on Leo McCarey. Mitä tekee elävä hummeri ison miehen housuissa pilvenpiirtäjän rakennustelineen huipulla? Se selviää "maailman hauskimmasta elokuvasta" Vapaus, jonka ohjasi McCarey. Komedian mestarin tähdiksi tulivat Laurel & Hardy, Marx-veljekset, Mae West ja Harold Lloyd. Hänen ymmärryksensä ihmisestä toi valoa kaikkien
aikojen kauneimpiin rakkauselokuviin.

U.S. Independents on HYY:n Elokuvaryhmän luentosarjan aiheena. Elokuvia nähdään Cassavetesistä Gondryyn, perjantailuennoille klo 14.30 on vapaa pääsy, ja vieraana 27.–28.2. on Jack Stevenson grindhouse- ja underground-teemoineen.

Elokuvan historia -suosikkisarja jatkuu vaihtuvine klassikoineen, mukana John Ford, Vittorio De Sica, Kenji Mizoguchi, Jacques Becker, Alain Resnais, Lindsay Anderson, Federico Fellini, Rainer Werner Fassbinder ja Souleymane Cissé sekä
sähköistävänä löytönä Mihail Kalatozovin klassikko Soy Cuba, harvinainen tilaisuus nähdä valkokankaalla legendaarinen elokuva, joka ei tullut Suomessa levitykseen.

Neuvostoelokuvan salainen historia on Lauri Lehtisen ja Antti Suonion huikea löytöretki populaarielokuvan suurvallan saavutuksiin tieteiselokuvan, fantasian, rikoselokuvan ja kauhun saroilla, mukana mestareita (Aleksandr Ptushko) ja suosikkeja (Krokotiili Gena).

Elokuva ja psyyke -symposium järjestetään 13.-14.3. Helsingin Psykoterapiaseuran kanssa. Mediakasvatuksen merkitys korostuu, ja Lasten klassikot -sarjaan liittyvät myös koululaisnäytökset. Taidemuseo Tennispalatsin Walt Disney ja Eurooopan taide -näyttelyyn liittyen Orionissa nähdään mahtava Disney-sarja. Taidemuseo Tennispalatsissa on
ennen Orionin esityksiä perheopastus päivän elokuvaan.

SOKERI POHJALLA

Kevätkauden huippuvierailusta vastaa Sir Roger Moore, joka saapuu Orioniin 3.5. klo 18 osana muistelmakirjansa julkistuskiertuetta.

* * *

ELOKUVATEATTERI ORION (Eerikinkatu 15, puh. 09 61540201, www.kava.fi).

Kolme näytöstä illassa tiistaista sunnuntaihin klassikkoja, laatuelokuvia, erikoissarjoja sekä koululaisnäytöksiä lasten klassikoista.

10. joulukuuta 2008

Tangential Documentaries - kuukauden luuppi Kiasmassa 5.12.-11.1. (Helsinki)

Kuukauden Luuppi
5.12.2008-11.1.2009
Mediateekki, Kiasma

Tangential Documentaries
Henrik Lund Jørgensen, Jenny Perlin, Khaled D. Ramadan ja Jani Ruscica


Jenny Yurshansky ja Jacqueline Hoang Nguyen
kuraattorin valinta

Jacqueline Hoang Nguyen esittelee sarjan klo 18!

Joulukuussa näemme sarjan Tangeeraavia dokumenttielokuvia. Kuraattorit Jenny Yurshansky ja Jacqueline Hoang Nguyen kuvaavat valintojaan seuraavasti: "Ne liukuvat, ne kaartavat, ja ovat enemmän kuin mokamentaatioita. Tästä dokumenttielokuvasta tehdystä väännöksestä selviää kuinka ja mitä, mutta se jättää tuumimaan miksi."

Insert Name Here, perustettu vuonna 2005, on valtioiden rajat ylittävä kuratoriaalinen yhteistyömuoto kahden taiteilijan: Jacqueline Hoang Nguyen ja Jenny Yurshanskyn välillä.

"Pääasiallinen kiinnostuksen kohteemme on nykytaide sekä pyrkimyksemme luoda dialogia sen ympärille saattamalla yhteen taiteilijoita, kuraattoreita ja instituutioita sekä ehdottamalla yhteistyöprojekteja. Olemme huomanneet genrejen hämärtymisen taiteen tuotannossa ja sitä kautta kyseenalaistamme tarpeen taiteellisen toiminnan absoluuttisten kategorisointiin."

JANI RUSCICA
1978, asuu ja työskentelee Helsingissä
Batbox, 2007, 8:50 min
DVcam siirretty digiBeta-nauhalle, Kiasma kokoelmat N-2008-67:1

Teos on kuvattu lepakoiden tutkimuslaboratoriossa ja yöllä Dorsetin metsämailla. Se on runollinen kuvaus lepakoiden yöllisestä kaikupaikannuksesta.

KHALED D. RAMADAN
1964, asuu ja työskentelee Kööpenhaminassa
Wide Power, 2006, 12:00 min
Analogiset valokuvat digitoitu ja siirretty DVcam-nauhalle
taiteilijan omistuksessa

Video kertoo taistelusta itseilmaisun puolesta ja sitä vastaan. Se kiinnittää huomion visuaaliseen valtaan ja niihin riskeihin, joita liittyy visuaalisen dokumentaation kääntämisessä orientalismiksi.

HENRIK LUND JØRGENSEN
1975, asuu ja työskentelee Malmössä
The Disappearance and Return of a Beloved, 2007, 7:58 min
HD siirretty DVcam-nauhalle
taiteilijan omistuksessa

Historiallinen tapahtuma ja nykyhistoria esitetään toisilleen rinnakkaisina teksti- ja kuvakollaasissa.

JENNY PERLIN
1970, asuu ja työskentelee Massachusettsissa
Perseverance and How to Develop It, 2003, 14:00 min
16mm elokuva siirretty DVcam-nauhalle
taiteilijan omistuksessa

Elokuva tarkastelee sitä, kuinka teollisuuden kasvu 1900-luvulla nojautui omatoimiseen temppuun, jolla nuoriin työntekijöihin saatiin juurrutettua menestysvietti.

Pdf-tiedote: http://www.kiasma.fi/press/download.php?id=1175

4. joulukuuta 2008

Latvian elokuvaviikko 15.-16.12. (Helsinki & 5 muuta paikkakuntaa)

Elokuvakerho Arkadin järjestää yhteistyössä Latvian tasavallan suurlähetystön, maakunnallisten elokuvakeskusten ja Rozentals-seuran kanssa Latvian elokuvaviikon Helsingin osuuden, jossa mukana mm. kohuttu THE SOVIET STORY, jo neuvostoklassikoksikin ylennyt SHADOW OF DEATH sekä Irina Pilken ainutlaatuisiin piirroksiin pohjautuva animaatio-dokumenttielokuva A LITTLEBIRD'S DIARY.

"Vuosi 2008 on Latvian tasavallan 90-vuotisjuhlavuosi. Yksi juhlavuoden päätapahtumista Suomessa on Latvian elokuvaviikko, joka toteutetaan kuudella paikkakunnalla – Tampereella, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Helsingissä. Nyt toteutuva elokuvaviikko on ensimmäinen latvialaista elokuvaa laajasti esittelevä tapahtuma Suomessa. Ohjelmistoon on valittu klassikoita ja uusia fiktioelokuvia, dokumentteja ja lasten animaatioita. Uskon, että suomalaiselle katsojalle on mielenkiintoista nähdä myös Edvins Snoren dokumenttielokuva THE SOVIET STORY, joka on herättänyt kansainvälistäkin kiinnostusta. Olen erittäin iloinen tästä yhteistyöhankkeesta, joka on jälleen yksi osoitus maittemme välisestä vireästä kulttuurivaihdosta. Parhaat kiitokseni Pirkanmaan elokuvakeskukselle, Latvian ulkoasiainministeriölle ja Latvian Kansalliselle elokuvakeskukselle. Erityiset kiitokset Rahapaja Oy:lle, joka tuellaan teki elokuvaviikon toteuttamisen mahdolliseksi."
-Einars Semanis, Latvian tasavallan suurlähettiläs

Helsingin ohjelmisto:
Esityspaikka: Andorra (Eerikinkatu 11)
Liput 2 euroa
Elokuvat tekstitetty englanniksi, paitsi osa animaatioista ja lyhytelokuvista ilman tekstitystä.

Ma 15.12. kello 17.00: Gunars Piesis: SHADOW OF DEATH (Naves Ena, 1971) 79min

Ma 15.12. kello 19.00: Egils Snore: THE SOVIET STORY (Padomuju Stäts, 2008) 86 min

Ti 16.12. kello 17.00: Viesturs Kairiss: THE DARK DEER (TUMSIE BRIEZI) Latvia 2006, 85 min

Ti 16.12. kello 19.00: Animaatio- ja lyhytelokuvapotpuri:
Hercs Franks: TEN MINUTES OLDER (Par 10 minutem vecaks, 10 min.);
Hercs Franks: THE SONG OF SONGS (Augsta Dziesma, 10 min.);
Laila Pakalnina: LINEN (Vela,10 min.);
Laila Pakalnina: DREAMLAND (Leiputrija, 35 min.);
Dainis Klava: SEA OF ATTRACTIONS (Piejura, 26 min.);
Edmunds Jansons: A LITTLE BIRD'S DIARY (ArCiza acim, 26 min).

Lisätietoja:
www.arkadin.fi
hilkka.koskela@mfa.gov.lv

ELOKUVAT:

Gunars Piesis: SHADOW OF DEATH (Naves Ena, 1971) 79 min

Kalastajaryhmä on ajautunut jäälohkareen päällä avomerelle. Myrsky ja aallot kuitenkin rikkovat sitä. Tilanne on vaativa koetus kaikille. Jokainen haluaa pelastaa oman nahkansa, mutta se ei ole mahdollista kyseisissä olosuhteissa. Heidän on kohdattava kohtalonsa yhdessä. Kun he ovat jo menettäneet toivonsa, pelastus ilmestyy. Heidän on kuitenkin selvittävä vielä yhdestä haasteesta - veneessä ei ole tilaa kaikille. Kolmen miehen on jäätävä meren armoille. Elokuva on mukaelma latvialaisen kirjailijan Rudolf Blaumanisín kuuluisasta romaanista.

Egils Snore: THE SOVIET STORY (Padomuju Stäts, 2008) 86 min

Elokuva kertoo yhdistyneestä voimasta, joka johti natsit taistelemaan juutalaisia vastaan ja joka mahdollisti oman kansan teurastamisen teollisella mittakaavalla. Länsivaltojen avulla tämä mahti voitti 9.toukokuuta 1945. Sen rikoksista tehtiin tabu, eikä koko totuutta Euroopan rikollisimmasta, murhanhimoisimmasta hallinnosta ole kerrottu. Ennen tätä…

Viesturs Kairiss: THE DARK DEER (TUMSIE BRIEZI) Latvia 2006, 85 min

17-vuotias Ria, herkkä ja arvaamaton luonnonlapsi täynnä salaisuuksia, on tämän tarinan pääosassa. Rian äiti on ollut onnettomuudessa, eikä ole puhunut tyttärensä syntymästä lähtien. Perhe kasvattaa peuroja myyntiin, mutta kauppa ei luista kovin hyvin. Ansaitakseen rahaa isä päättää järjestää metsästysretken. Kun saksalaiset metsästäjät saapuvat peuratarhaan, Ria aloittaa epätoivoisen taistelun eläinten hengen puolesta. Monimutkaiset perheolot kuitenkin johtavat Rian eniten rakastamien olentojen raivoisaan ja epätoivoiseen tappamiseen. Traaginen draama nykyaikaisessa mutta epätavallisessa ympäristössä; Peuratarha jonka keskellä elokuvan päähenkilöt elävät lähes sidottuina toisiinsa, villieläinten ja omien patoutuneiden tunteidensa ympäröimänä.

Hercs Franks: TEN MINUTES OLDER (Par 10 minutem vecaks) 10 min

Laila Pakalnina: LINEN (Vela) ei tekstitystä, 10 min

Joka ikisenä päivänä mies vie pyykkiä lastensairaalaan ja joutuu kohtaamaan elämän ja kuoleman. Voiko elämää ja kuolemaa olla joka päivä?

Dainis Klava: SEA OF ATTRACTIONS (Piejura) ei tekstitystä, 26min

Pieni kaistale merenrantaa on ei-kenenkään-maata, se kuuluu yhtäläisesti niin merelle kuin maallekin. Mikä tekee tästä alueesta kiinnostavan, on sen uskomaton, lähes magneettinen vetovoima ihmisiin. Tästä oudosta, houkuttelevasta voimasta johtuen merenrannat muuttuvat kaikenlaisten ihmisten "leikkikentiksi", joilla jokainen on syventynyt omaan erityiseen "leikkiinsä". Tämä elokuva esittää oman, ironisen näkemyksensä yhdestä tällaisesta paikasta Itämeren rannalla.

Hercs Franks: THE SONG OF SONGS (Augsta Dziesma) ei tekstitystä, 10 min

Kertomus rakkaudesta ja kivusta sekä uuden elämän synnystä.

Edmunds Jansons: A LITTLE BIRD'S DIARY (Ar Ciza acim) englanninkielinen tekstitys, 26 min

Ensimmäinen latvialainen animaatio-dokumenttielokuva pohjautuu 80-vuotiaan Irina Pilke'n päiväkirjan ainutlaatuisiin piirroksiin toisen maailmansodan lopusta 1980-luvulle saakka. Nämä piirrokset joissa tekijä näyttäytyy pienenä lintuna kuvailevat kaikkea hänen ympärillään, koko elämänkirjoa. Pikkulinnun silmien kautta saamme nähdä välähdyksen eri ajanjaksosta. Irina Pilke on elämänsä aikana luonut uskomattoman historiallista, yhteiskunnallista, taiteellista ja dokumentaarista arvoa omaavan perinnön - muistikirjoja täynnä piirroksia jotka heijastavat 1900-luvun Neuvostoliitto-aikakautta. Pilke on balttilaissaksalaista sekä kriminvenäläistä sukua ja syntynyt Latvian ensimmäisen itsenäisyyden aikana. Sodan aikana Irina ja hänen äitinsä päätyivät Itä-Saksan, DDR:n puolelle, jossa Irina teki työtä kääntäjänä Neuvostoliiton armeijassa. Hän palasi Neuvosto-Latviaan ja vietti elämänsä työskennellen Valtion Elektroniikka Tehtaalle (VEF) Riikassa. Irina ja hänen äitinsä kutsuivat toisiaan venäjäksi "pikkulinnuiksi", tämän takia Irina piirsi itsensä ihmiseksi sekä linnuksi ja piirsi muutkin ihmiset usein eläimiksi. Irinan havainnot jokapäiväisestä elämästä ovat elinvoimaisia, jopa ironisia ja täynnä uskomattomia heijastuksia kyseisestä ajanjaksosta. Hän tuntui hyväksyneen elämän sellaisena kuin se neuvostoaikana oli, eikä yrittänyt esittää mitään erityisen poliittisena tai ideologisena tapahtumana. Silti ajanjakson absurditeetit tulevat selväksi hänen piirrostensa päivittäisistä, yhteiskunnallisista ja poliittisista yksityiskohdista.

Laila Pakalnina: DREAMLAND (Leiputrija) ei tekstitystä, 35 min

Dokumenttiryhmä saapuu latvialaiselle kaatopaikalle tutkimaan asustaako roskien joukossa väitettyjä jättiläismatoja. Kaatopaikan mutanttimadot osoittautuu kuitenkin myytiksi, mutta sen sijaan kaatopaikka tarjoaa mielenkiintoisen asuinsijan monille linnuille, eläimille sekä kouralliselle ihmisiä. Kuvausmatka ei ole turha, sillä kameralle tallettuu kaatopaikan asukkien rinnakkaiselo jatkuvan kuoleman, maatumisen ja uudelleen syntymisen välillä. Taidokas kameratyöskentely saa kaatopaikan asukkien ympäristön aika ajoin näyttämään epätodellisen kauniilta taustalta, jossa jokaisella elollisella on oma paikkansa.

28. marraskuuta 2008

MUISTUTUS: Kultainen vuosisata -elokuvatapahtuma Andorrassa 29.-30.11. (Helsinki)

Dokumenttikilta järjestää Andorrassa (Eerikinkatu 11, Helsinki) 29.-30.11.2008 Kultainen vuosisata -elokuvatapahtuman. Tapahtumassa esitetään neuvostoliittolaisia ja venäläisiä dokumenttielokuvia, joista monet ovat olleet kiellettyjä valmistumisaikanaan. Esitettävistä elokuvista 10 on ensimmäistä kertaa nähtävissä Suomessa.

Ks. tarkempi ohjelma: www.dokumenttikilta.fi/kultainenvuosisata

24. marraskuuta 2008

Arkadinin 6/12 -elokuva: Yhden miehen sota (Helsinki)

Arkadinin 6/12-elokuva: Yhden miehen sota

Elokuvakerho Arkadin esittää itsenäisyyspäivänä Risto Jarvan ohjaaman elokuvan Yhden miehen sota (1973, 114 min.). Aikaisempien 6/12-elokuvien tavoin (Kahdeksan surmanluotia, Elokuu, Rauta-aika) valkokankaalla on siis ajankohtaisinta ja kestävintä suomifilmiä.

Aika: 6.12.2008, kello 14.
Paikka: Andorra (Eerikinkatu 11)
Esitykseen on vapaa pääsy.

Kiitokset: Markku Eriksson, Kava / Tommi Partanen, Heikki Takkinen, Eero Tammi.

Arkadinin marras- ja joulukuun ohjelmistoa:
25.11: Kiinapäivä
10.12: Andrei Kontshalovski: Gloss
15.12-16.12: Latvialaisen elokuvan katsaus
20.12: Muistoissamme: Gerard Damiano

Elokuvasta Yhden miehen sota:

Jussi Kylätaskun aiheeseen pohjautuva Yhden miehen sota näyttäytyy kaksituhatlukulaisessa katsannossa tarinana köyhästä maansiirtokoneenkuljettajasta, Erik Suomiehestä, joka on aivopesty Kokoomuksen Toivotalkoilla. Propagandan seurauksesta hän perustaa oman firman ja alkaa unelmoida elämästä ilman hikeä ja rukkasia. Unelmansa toteuttaakseen Suomies kieltää sukunsa ja luokkansa, niiltä ensin kaiken riistettävän ryöstettyään. Varsin nopeasti Suomiehen onnistuukin kasvattaa itselleen kapitalistin veriset kulmahampaat, joilla hän ei toisin voi lopulta tehdä muuta kuin kaluta jalkaansa irti velkaloukusta.

Kirjattomana, karjattomana ja maattomanakaan Suomies ei kuitenkaan luovuta, vaan lausuu Ruotsiin paetessaan “Kilpailu on kovaa, mutta niin kai sen pitää ollakin”-tyylisiä aforismeja. Tämä ja elokuvan alussa ja lopussa kuultava “Oi kallis Suomenmaa” tuokin väistämättä mieleen Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan Finlandia-hymneineen ja onnellisesti hymyilevine häviäjineen.

Visuaaliselta ilmeeltään Antti Peipon kuvaama Yhden miehen sota on yksi pelottavimpia suomalaisia elokuvia. Sen hiekkakuoppien ja kivikkojen keskelle kätketyistä synkistä ja sateisista työmaaparakkileireistä ja elämästä omaa noitaympyräänsä kiertävässä linja-autossa ei olekaan pitkä matka Danten ja Blaken helvettivisioihin, mikä Risto Jarvalle ominaisesti heijastaa päähenkilön unelmien ja fyysisen todellisuuden välisen ristiriidan syvintä olemusta.

Kari Pirhonen

Ks. http://arkadin.wordpress.com/

13. marraskuuta 2008

Yhteiskunnallinen lyhytelokuva Suomessa -tapahtuma 20.11.2008 (Helsinki)

Euphoria Borealis ry esittää: Yhteiskunnallinen lyhytelokuva Suomessa -paneelikeskustelu ja lyhytelokuvanäytös

Elokuvajärjestö Euphoria Borealis ry järjestää Lens Politica -festivaalin yhteydessä lyhytelokuvanäytöksen ja paneelikeskustelun aiheella: Yhteiskunnallinen lyhytelokuva Suomessa.

Suomalaisen yhteiskunnallisen elokuvan nykytilaa ja haasteita käsitellään Kuvataideakatemiassa torstaina 20.11. klo 16-18, jolloin Euphoria Borealis ry kerää elokuva-alan vaikuttajia saman pöydän ääreen keskustelemaan. Paneelikeskustelussa ovat mukana Erkki Astala (Yleisradio) ja Miia Haavisto (Suomen elokuvasäätiö) sekä nuoria yhteiskunnallisen elokuvan tekijöitä.

Keskustelussa tullaan käsittelemään yhteiskunnallisen (lyhyt)elokuvan tilaa Suomessa, sen historiaa, tekijöitä, dokumenttielokuvan ja fiktioelokuvan käsittelytavan eroja, toteutusta ja sisältöjä. Keskustelun moderaattorina toimii Mirkka Maikola (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto). Paneelikeskusteluun ja Kuvataideakatemian elokuvanäytökseen on vapaa pääsy.

Seuraavat suomalaisten tekijöiden elokuvat esitetään paneelikeskustelun jälkeen Kuvataideakatemiassa (Kaikukatu 4, Helsinki) n. klo 18 alkaen. Elokuvat on mahdollista nähdä myös myöhemmin saman viikon aikana kulttuurikompleksi Andorrassa (Eerikinkatu 11, Helsinki), Lens Politica -festivaalin yhteydessä.

Repeämä, ohj. Oskari Sipola (Suomi 2008)
Kuuluttaja, ohj. Pilvi Takala (Suomi 2007)
Huone 14, ohj. Mikko Remes (Suomi 2005)
Kuppikunta, ohj. Reetta Huhtanen (Suomi 2008)
Terra Incognita, ohj. Mark Roberts (Suomi 2008)
Liitäjät, ohj. Anssi Kasitonni (Suomi 2005)

Elokuvien esittelyt: http://www.euphoriaborealis.net/

Yhteiskunnallinen lyhytelokuva Suomessa -paneelikeskustelun ja elokuvanäytöksen järjestäjänä toimii Euphoria Borealis ry, joka on nuorten audiovisuaalisen kulttuurin yhdistys. Euphoria Borealis järjestää elokuvatyöpajoja, leffaklubeja, käsikirjoituskilpailua ja muita alan aktiviteetteja. Yhdistys toimii myös eurooppalaisen elokuvaverkosto NISI MASAn suomalaisena jäsenjärjestönä.

Lisätietoja:
http://www.euphoriaborealis.net/ ja http://www.lenspolitica.net/

11. marraskuuta 2008

Avanto 2008: Guy Debord 14.-15.11. & Ken Jacobs 21.-23.11. (Helsinki)

Avanto 2008

Guy Debord
14.–15.11.2008 (Orion)

Ken Jacobs
21.–23.11.2008 (Kiasma-teatteri)
7.–30.11.2008 (Kiasman Mediateekki)

Avanto tarjoaa marraskuussa ainutlaatuisia elokuvaelämyksiä Guy Debordin ja Ken Jacobsin seurassa.

Ranskalainen Guy Debord (1931–1994) oli Kansainvälisten situationistien (L'internationale situationniste) johtohahmo ja tunnetuin teoreetikko. Hän kirjoitti liikkeen keskeisen opuksen Spektaakkelin yhteiskunta (La société du spectacle,1967, suom. 2005). Sen kritiikki perustui Debordin teoriaan spektaakkelin yhteiskunnasta, joka vieroittaa ihmiset itsestään ja todellisesta elämästä.

Debord ehti muiden aktiviteettiensa ohella tehdä kuusi hämmästyttävän monisyistä elokuvaa, jotka ovat aiemmin olleet harvoin nähtävillä jopa kotimaassaan. Nyt ne esitetään vuosien odotuksen jälkeen ensimmäistä kertaa Suomessa uusina 35 mm filmikopioina. Debordin elokuvat eivät ole taideteoksia perinteisessä mielessä, vaan enemmänkin kumouksellisia provokaatioita.

Newyorkilainen Ken Jacobs (s. 1933) on riippumattoman elokuvan ikuinen radikaali. Hänen elämäntyönsä on ollut väsymätöntä liikkuvan kuvan esteettistä, sosiaalista ja fyysistä uudelleenarviointia. Jacobsin provosoivat mielipiteet ja lähes militantti suorapuheisuus ”elokuvan hylätyistä mahdollisuuksista” loivat hänelle hankalan ”pahan pojan” maineen 1960-luvun New Yorkissa. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, ja nykyään Jacobsia juhlitaan mm. Whitney Museumin ”1900-luvun sadan tärkeimmän taiteilijan” listalla.

Jacobsin teokset herättävät katsojissa samankaltaisia ihmetyksen ja mysteerin tunteita kuin aivan ensimmäiset elokuvaesitykset 1800-luvun lopulla. Osa filmeistä on mahdollista kokea ainoastaan katsojille jaettavien Pulfrich-filttereiden avulla. Kiasma-teatterissa saa maailman ensi-iltansa Jacobsin uusin teos, kolmiulotteinen Anaglyph Tom (Tom with Chubby Cheeks), jota puolestaan katsotaan erityisillä Anaglyph-laseilla. Nervous Magic Lantern -tapahtumissa Avannon vieraaksi saapuva Ken Jacobs esittää yhdessä vaimonsa Flon kanssa liikkuvaa kuvaa, mutta kokonaan ilman filmiä tai videota, käsinmaalattujen lasilevyjen avulla. Jacobsien live-esityksiä on kuvailtu improvisoidun jazzkonsertin, varjoteatteriesityksen ja hypnoosin risteytykseksi.

Kiasman Mediateekissa esitettävä Ken Jacobsin Star Spangled To Death (2004) on puolestaan 6 tunnin 40 minuutin mittainen vahvasti beatnik-henkinen testamentti 1900-luvun Amerikasta.

Tarkemmat ohjelmatiedot: http://www.avantofestival.com/

Lisätiedot, lehdistökuvat ja Ken Jacobsin haastattelupyynnöt:
Mika Taanila, mika (ät) kinotar.com

10. marraskuuta 2008

Lens Politica -festivaali 19.-23.11.2008 (Helsinki)

Lens Politica -festivaali Helsingissä 19.-23.11.2008

LENS POLITICA HAASTAA JÄLLEEN KESKUSTELUUN

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään Helsingissä 19.-23.11. kolmatta kertaa. Festivaali levittäytyy Andorra & Dubrovnikiin sekä Kuvataideakatemian gallerioihin. Elokuvanäytösten ja taidenäyttelyiden äärellä syvennytään avaamaan maailmanpolitiikan kipupisteitä. Taiteilijat ja yhteiskuntavaikuttajat kohtaavat festivaalin paneelikeskusteluissa, joissa pohditaan muun muassa palestiinalaisten asemaa Israelissa, nyky-Venezuelan tilannetta ja taiteilijan ilmaisuvapautta. Marraskuiseen Helsinkiin saapuu vieraita Kuubasta, Venäjältä, Yhdysvalloista ja Venezuelasta.

Avajaisnäytös Kiasma-teatterissa ke 19.11. klo 18:
Rob VanAlkemade & Morgan Spurlock: What Would Jesus Buy?
Vieraina ohjaaja VanAlkemade ja elokuvan päähenkilöt Reverend Billy ja Savitri D

Suomen ensi-iltansa saava, VanAlkemaden ohjaama ja Morgan Spurlockin tuottama What Would Jesus Buy? iskee huumorin keinoin kapitalismin pyhimpään ytimeen. Dokumenttielokuva kertoo Bill Talenista (alias Reverend Billy), joka matkustaa ympäri Amerikkaa missionaan pelastaa maa ostosmaniasta kesken kiihkeimmän jouluruuhkan. Yksinäisestä, kultuskulttuuria vastaan taistelevasta saarnamiehestä tuli dokumentin myötä seurakunnan johtaja ja tuhansien seuraama kulttihahmo.

Katso festivaalin koko ohjelmisto osoitteessa: http://www.lenspolitica.net/

Esityspaikat, liput ja yhteystiedot:

Avajaisnäytös- ja seminaari Kiasma-teatterissa klo 18. Liput Kiasman lipunmyynnistä hintaan 6 euroa. Lipunmyynti Andorrassa ja Dubrovnikissa 21.-23.11. klo 12-22, liput 4 euroa, sarjakortti 20 euroa. Festivaalin näyttelyihin on vapaa pääsy.

Klubi-illat 21.- 23.11. klo 22-03 Dubrovnik.

Perjantai 21.11. Tuomari Nurmio, DJ Werner, liput 4 e.
Lauantai 22.11. Black Aura ja Moby Dictator, liput 4 e.
Sunnuntai 23.11. Päätösklubi: You and Me, Koti6, vapaa pääsy.

Tervetuloa festivaalille!

Nina Toppila
Tuottaja / Producer
Lens Politica - Film and Media Art Festival 19.-23.11.2008
http://www.lenspolitica.net/

7. marraskuuta 2008

AFTER THE WAR - BEFORE THE WALL, osa II (Helsinki)

AFTER THE WAR - BEFORE THE WALL, osa II
Saksalainen elokuva 1945-1960


Elokuvasarja 10.-24.11.2008
Elokuvateatteri Andorra, Eerikinkatu 11, Helsinki

tekstitetty englanniksi
Goethe Filmclub -kortti 4 € + 4 €/elokuva
+358 9 68035523
kultur@helsinki.goethe.org

Goethe-Institutin elokuvasarja antaa hyvän käsityksen sodanjälkeisen Saksan elokuvasta vuosilta 1945–1960. Vaikka tuon ajan elokuvista usein puhutaankin väheksyvästi kutsumalla niitä "pappaelokuviksi", niillä oli todellisuudessa ratkaiseva historiallinen merkitys Saksan elokuvateollisuuden synnyssä ja saksalaisten uuden itsekuvan muotoutumisessa. Niissä kuvastuu myös sodan fyysisesti ja moraalisesti raunioittaman yhteiskunnan hämmästyttävä kehitys Adenauerin ajan talousihmeen maaksi.

Richard Peña: Saksalainen elokuva 1945–1960

Elokuvat ja esitysajat:
10.11.08 18.00 Andorra Ernst Marischka: Sissi, 1955
10.11.08 20.00 Andorra Fritz Lang: Die Tausend Augen des Dr. Mabuse, 1960
11.11.08 18.00 Andorra Robert Siodmak: Mein Schulfreund, 1960
11.11.08 20.00 Andorra Frank Wisbar: Haie und kleine Fische, 1957
12.11.08 18.00 Andorra Eugen York: Das Herz von St. Pauli, 1957
12.11.08 20.00 Andorra Rudolf Jugert: Film ohne Titel, 1947
17.11.08 18.00 Andorra Karl Anton: Der Rächer, 1960
17.11.08 20.00 Andorra Géza von Radványi: Der Arzt von Stalingrad, 1958
18.11.08 18.00 Andorra Karl Anton: Bonjour Kathrin, 1955
18.11.08 20.00 Andorra Georg Tressler: Das Totenschiff, 1959
19.11.08 18.00 Andorra Rolf Thiele: Das Mädchen Rosemarie, 1958
19.11.08 20.00 Andorra Wolfgang Staudte: Kirmes, 1960
24.11.08 18.00 Andorra Georg Tressler: Die Halbstarken, 1956
24.11.08 20.00 Andorra Kurt Hoffmann: Wir Wunderkinder, 1958

Lisätietoa verkkosivuillamme (ks. yllä olevat linkit)
GOETHE-INSTITUT FINNLAND
Mannerheimintie 20 A, FI-00100 HELSINKI
Tel. +358 9 68035514, Fax +358 9 604377
http://www.goethe.de/finnland

6. marraskuuta 2008

Arkadinin Kiinapäivä 25.11. - teetä ja festivaalivoittajia (Helsinki)

(vrt. Kiinalaisen elokuvan viikot 15.-30.11.2008 (Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Oulu)

Arkadinin Kiinapäivä: teetä ja festivaalivoittajia

Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Kiinapäivä järjestetään tänä vuonna 25.11.2008.

Viimevuotiseen tapaan lipunostajille tarjoillaan elämää suurempia aistinautintoja synnyttävää kiinalaista teetä.

Järjestäjien ei tarvitse hävetä myöskään ohjelmistonsa puolesta, sillä se sisältää ainakin festivaalimenestystä arvioiden kaksi kiinalaisen elokuvan kirkkainta helmeä.

Ensiksi (kello 18) esitämme mm. vuoden 2007 Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon, eli Kultaisen karhun, voittaneen elokuvan Tuya´s Marriage (Tuay de hun shi, 2006, 86 min.).

Quanan Wangin ohjaama elokuva on sielukas kunnianosoitus Kiinan maaseudun paimentolaiselle elämäntavalle, joka on joutunut kohtaamaan maan valtavan talouskasvun ja kaupungistumisen luomat paineet. Näiden paineiden edessä miehet sortuvat pulloon tai itsesääliin tai muuten jäävät täysin naistensa hoteisiin. Naisista vahvin on Tuya, joka yrittää turhaan taistella muutoksen voimaa vastaan ja samalla ruokkia halvaantuneen miehensä ja lapsensa. Oma sairastuminen pakottaa kuitenkin Tuyan tekemään tulevan elämänsä kannalta tärkeitä, jopa kohtalokkaita valintoja.

Illan toinen elokuva (kello 20), Li Yinin ohjaama The Knot (Yun shui jao, 2006, 117 min.) on voittanut useita palkintoja Kiinassa, ja sitä tarjottiin myös Oscar-ehdokkaaksi. Se voitti Golden Rooster -elokuvajuhlilla parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen ja parhaan äänen kategoriat vuonna 2006. The Knot palkittiin myös Shanghain filmifestivaaleilla vuonna 2007, ja samana vuonna elokuva nähtiin Cannesissa.

Periaatteessa kyseessä on mitä tavallisin tarina mitä kuluneimmasta aiheesta eli rakkaudesta, mutta visuaalisen voimansa ja loistavien näyttelijäsuoritustensa (Isabella Leong & Chen Ku) ansiosta tämä Korean sotaan sijoittuva ja paikoitellen mitä jylhimmissä maisemissa kuvattu suuren budjetin sotadraama saavuttaa genrensä korkeimmat tyylipisteet.

Esityspaikka: Andorra (Eerikinkatu 11)
Liput: 5 euroa

Esitykset on tekstitetty englanniksi

Lisätietoja: http://www.arkadin.fi/

Arkadinin Kiinapäivä on osa Finn-Sino ry järjestämää Kiinalaisen elokuvan viikkoja, joka toteutetaan yhteistyössä elokuvakerho Arkadinin ja Keski-Suomen, Pirkanmaan, Oulun ja Varsinais-Suomen elokuvakeskusten sekä Kiinan valtion radio-, elokuva- ja televisiohallinnon SARFT:in kanssa.

Elokuvia esitetään Tampereella Niagarassa 15., 18.–19., 22. ja 26.11., Helsingissä Andorrassa 25.11., Turun Juliassa 24.–27.11., Jyväskylän IT-Dynamossa 20.–22.11. sekä Oulun Studiossa 26.–30.11. Elokuvat on tekstitetty englanniksi, ja ikäraja niihin on 18 vuotta. Liput näytöksiin 5 e.

Tarkka aikataulu ja muuta tietoa löytyy osoitteesta https://webmail.helsinki.fi/horde/imp/www.festivaali.fi.

5. marraskuuta 2008

Kuubalaisen elokuvan päivät 6.-9.11. (Tampere)

Kuubalaisen elokuvan päivät, Cuban film festival Tampere 6.-9.11.

Uutta ja vanhaa, lyhyttä ja pitkää elokuvaa, luentoja ja musiikkia, suomeksi ja englanniksi, Niagarassa ja Telakalla.

Elokuvateatteri Niagara:
http://www.elokuvakeskus.com/niagara/

Torstai 6.11.
20:30 - 23:20, 5€
POR PRIMERA VEZ / Ensimmäinen kerta
(Octavio Cortázar, 1967, 9 min, dokumentti)
SOY CUBA / OLEN KUUBA
(Mikhail Kalatozov, 1964, 140 min, fiktio)
Näytöksen jälkeen debatti/analyysi, puhujina festivaalivieraat Veli Pekka Makkonen, Derubín Jácome ja Diana Fernández.

Perjantai 7.11.
klo 18.30 KUUBA 2008:
Tomás Gutiérrez Alea & Juan Carlos Tabio: FRESA Y CHOCOLATE -K18- 5€
Alkukuvana: Enrique Colina: ESTÉTICA 11 min
Comments and debate leaded by the Cubans Derubín Jácome, Diana Fernández and Guido Segal (max. 30 min)

Lauantai 8.11.
klo 18.30 KUUBA 2008:
Tomás Gutiérrez Alea: MEMORIAS DEL SUBDESARROLLO -K11- 5€
Alkukuvana: Miguel Torres: NOSTALGIAS DEL CHA CHA CHA 17 min
(Comments and debate leaded by the Cubans Derubín Jácome, Diana Fernández and Guido Segal) (max. 30 min)

Sunnuntai 9.11.
klo 12.00 KUUBA 2008:
Kuubalaisia lyhytelokuvia, yhteistyössä LENS POLITICA - festivaalin kanssa. -K18- 5€
klo 15.30 KUUBA 2008:
Fernándo Pérez: LA VIDA ES SILBAR -K11- 5€
Alkukuvana: Vladimir Cruz: ¿ SOY ACASO EL GUARDIÁN DE MI HERMANO?
Comments and debate leaded by Derubin Jácome, Diana Fernández and Guido Segal (max. 30 min)

Ravintola Telakka
http://www.telakka.eu/ravintola/ohjelma/

Pe 7.11.
15.30-16.30 I krs. Free.
LECTURE: Brief history of Cuban cinema by Derubín Jácome, lecturer and one of the main Cuban art and production directors and by Diana Fernández, one of the post important wardrobe designers of Cuban cinema.
16.30- 19.45 II krs. 3,50 €.
NEWSREEL 49 (10 min, news)
LUCÍA (Humberto Solás, 1968, 160 min, fiction)
20.00 -21.40 I krs. 8 €.
Elokuvat + musiikkiesitykset.
DOLLY BACK (Juan Carlos Tabío, 1986, 12 min, fiction) +EL TELÓN DE AZÚCAR (Camila Guzmán, 2005, 90 min, documentary) +ALEJANDRO GUTIÉRREZ ja NAM SAN FONG. (Kuubalaista rytmimusiikkia urbaanein soundein.).
24.00- 01.30 III krs. 3.50 €.
CUBAN 60'S PROPAGANDA MOVIES BY SANTIAGO ÁLVAREZ. Presentation by Guido Segal (Argentinean cinema critic and lecturer).
NOW! (Santiago Álvarez, 1965, 7min, music video-documentary ).
HANOI MARTES 13 (Santiago Álvarez, 1967, 38 min, documentary ).
79 PRIMAVERAS/79 SPRINGS (Santiago Álvarez, 1969, 25 min, documentary ).
CICLÒN (Santiago Álvarez, 1963, 22 min, documentary).

La 8.11.
13.00-15.45 II krs. 3,50 €.
POR PRIMERA VEZ/FOR THE FIRST TIME. (Octavio Cortázar, 1967, 9 min, documentary).
UN HOMBRE DE ÉXITO/ A SUCCESSFUL MAN (Humberto Solás, 1985, 116, fiction).
Presentation and talk with Derubín Jácome, production designer of the movie.
16.00 -17.40 II krs. 3,50 €
NOSTALGIA DEL CHA CHA CHA/MEMORIES OF CHA CHA CHA. (Miguel Torres, 1991, 17 min, documentary).
VAMPIROS EN LA HABANA (Juán Padrón, 1985, 80 min, animation).
20.00-20.40 I krs. 8 €.
Elokuva + musiikkiesitykset.
HABANA BLUES (Benito Zambrano 2005, 115min, fiction) +Concert BORIS LARRAMENDI.(Singer of the "Habana Blues" band).
24.00-01.00 III krs. 3,50 €.
BUSCANDO A CHANO POZO (Mayra Vilasís, 1987, 27min, documentary).
LAS MANOS Y EL ÁNGEL (Esteban Insausti, 2002, 27min, documentary).
UNA MIRADA AMISTOSA / A FRIENDLY GAZE (1987, 29 min, documentary).
LA GLORIA CITY(1980, 50 min, documentary).

Su 9.11.
13.30-15.00 II krs. 3,50 €.
ELPIDIO VALDÉS (Juan Padrón, 1979, 80min, animation movie).
15.00-16.50 II krs. 3,50 €.
NEWSREEL 49 (10 min, news).
HOMBRES SOBRE CUBIERTA (2008, 50 min, documentary).
18.00-20.00 I krs. Free. (kindergarden on the 2nd floor)
Poliittisia puheita aiheesta: "Mitä on vallankumous??"
21:00 I krs. 6 €.
PÄÄTÖSKONSERTTI: ACOUSTIC CUBAN EVENING: Alejandro Gutiérrez, Nam San Fong ja Boris Larramendi.

Päiväohjelma ja lisätiedot:
http://www.cinek.org/

3. marraskuuta 2008

Lyhytelokuvia Kettupäivillä 5.-8.11.2008 (Helsinki)

25. KETTUPÄIVÄT 5.-8.11.2008, Kulttuurikompleksi Andorra, Helsinki

KETTUPÄIVÄT TARJOAA JUHLAVUOTENAAN YLI 30 TUNTIA LYHYTELOKUVAA

Uusien animaatioiden invaasio festivaalilla torstaina 6. ja perjantaina 7. marraskuuta.

Lyhytelokuvafestivaali Kettupäivät juhlistaa 25-vuotista taivaltaan kulttuurikompleksi Andorrassa Helsingissä 5.-8. marraskuuta. Festivaalilla nähdään uutta, koti- ja pohjoismaista fiktio- ja dokumenttielokuvaa, musiikkivideoita, animaatioita ja ensi kertaa kolmen näytöksen verran kokeellista elokuvaa ohjaaja Mika Taanilan kokoamana. Juhlavuoden kunniaksi tarjolla yli 30 tuntia lyhytelokuvaa, joiden vahvoina teemoina ovat nyky-yhteiskunnan kääntöpuoli ja kaupunkilaisuus.

Kettupäivillä nähdään myös runsas kattaus uutta, kotimaista animaatiota. Animatricks-festivaalin viettäessä välivuottaan Kettupäivät esittää suurimman osan tänä vuonna valmistuneista kotimaisista animaatioista, 27 teosta. Torstaina 6.11., animaationäytöksen päätteeksi klo 19 Animaatioklinikka isännöi Dubrovnikissa Animaatioklubia. Illan kuluessa kolme joukkuetta kilpailee pika-animoinnin mestaruudesta Animaattoreiden taisto -kisassa ja Tanssitrio Mustat silmät johdattaa yleisön iskelmähurmioon. Paikka parketilla on ilmainen!

Myös alle 3-minuuttisten elokuvien vaihtuvateemainen FoxOff-sarja esitetään torstaina. Tämän vuoden teema on ”Vika kerta”.

Suomen elokuvakontakti ry järjesti 1984 Helsingissä tapahtuman Lyhytelokuva tässä ja nyt. Tarkoituksena oli esittää kotimaisia lyhytelokuvia valkokankaalta, sillä niitä ei liiemmin silloin, eikä tänä päivänäkään, teattereissa näkynyt. Vuodesta 1988 festivaali on järjestetty nimellä Kettupäivät. Nimelle on perusteensa: Kettupäivillä palkitaan elokuvat, joissa on tekijänsä sormenjälkien lisäksi sekä päätä että häntää ja jotka kuiskausten sijaan huutavat ääneen. Tänä juhlavuonna festivaalille ilmoitettiin 257 elokuvaa, joista esiraati valitsi esitettäväksi 120.

Tuttuun tapaan festivaali huipentuu Kettu- sekä Hinku ja Vinku -palkintojenjakotilaisuuteen lauantaina 8.11. Gaalan päätteeksi nostetaan kannat kattoon päätösklubilla Dubrovnik Bar & Loungessa, jonka lavalle nousee yksi arvostetummista Suomi-soulin puuhamiehistä, Tuomo.

Esitettävät elokuvat ja ohjelma-aikataulu löytyvät Kettupäivien sivuilta.

1. marraskuuta 2008

Eurolla koko maailma -elokuvatapahtuma alkanut (useilla paikkakunnilla)

Eurolla koko maailma

Eurolla koko maailma -elokuvatapahtuma avaa näkymiä kehitykseen eri puolilla maailmaa. Vuoden 2008 sarjaan kuuluu niin palkittuja uutuuksia kuin klassikoitakin; elokuvia Tsadista, Algerista, Senegalista, Marokosta, Georgiasta, Saksasta, Ruotsista, Norjasta, Meksikosta ja USA'sta.

Sarjan elokuvista piirtyy siirtolaisen koko elämänkaari. Ne antavat niin humoristisia kuin traagisiakin näkökulmia maahanmuuttajien kokemuksiin ja kertovat nykypäivän monikulttuurisesta todellisuudesta.

Ulkoministeriön ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin Eurolla koko maailma -elokuvatapahtuma tuo maailman tarinoita Suomen syksyyn loka-marraskuussa. Elokuviin pääsee 11 paikkakunnalla – liput elokuviin maksavat vain euron.

Eurolla koko maailma -sarja esitetään kokonaisuudessaan Helsingissä Lasten Cinemassa 31.10.-9.11. ja lisäksi osa elokuvista kiertää 10 muulla paikkakunnalla Suomessa.

The Visitor kuvaa länsimaisen maailmankuvan ja siirtolaisuuden kohtaamista USA:ssa. Samankaltaista tilannetta toisesta näkökulmasta valottavat norjalainen Finding Friends, ruotsalainen Wings of Glas ja saksalainen Night Shapes.

Lichter ja Teos’s Journey kertovat siirtolaisten koettelemuksista matkalla kohti unelmiensa parempaa maailmaa.

Millaisista olosuhteista siirtolaiset ovat lähteneet ja ketkä heitä ovat jääneet kaipaamaan, nähdään elokuvissa Daratt, Since Otar Left ja Ousmane Sembenen afrikkalaisen elokuvan klassikkossa Mandabi.

Elokuvissa Bled Number One, Hyenes ja Le Grand Voyage jo länsimaihin sopeutunut siirtolainen palaa takaisin maahan, jonka on jättänyt vuosia sitten.

Suoraan maailman ensi-illastaan Rooman festivaaleilta saapuu Helsingin ohjelmiston päättävä huippuohjaajien yhteistyö "8" – itsenäisistä tarinoista koostuva näkemys YK:n vuosituhattavoitteista. Maailman kehitysongelmiin pureutuneita tarinoita ovat ohjanneet Abderrahmane Sissako, Jane Campion, Gus Van Sant, Jan Kounen, Gaspar Noe, Gael Garcia Bernal, Mira Nair ja Wim Wenders.

Ulkoministeriön ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteinen elokuvatapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa. Tapahtuma liittyy Euroopan komission isännöimiin Euroopan kehityspäiviin (European Development Days), jotka järjestetään Strasbourgissa 15.-17. marraskuuta. Se on myös osa Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuotta 2008.

Eurolla koko maailma -paikkakunnat:

Oulu 17.-20.10.
Lahti 23.-26.10.
Helsinki 31.10.-9.11.
Jyväskylä 4. ja 18.11.
Tampere 5.-22.11.
Hämeenlinna 7.-11.11.
Kajaani 7.-9.11.
Porvoo 7.-9.11.
Kuopio 7.-9.11.
Espoo 13.-16.11.
Turku 13.-16.11.

Ohjelma ja esitysaikataulut: global.finland.fi ja http://www.hiff.fi/

Lisätietoa elokuvasta "8": www.ldmproductions.fr/8/

NÄYTÖKSET - HELSINKI / Lasten Cinema 31.10. - 9.11. Yrjönkatu 8-10

pe 31.10.
18.00 VISITOR (108 min)
20.30 DARATT (95 min)

la 1.11.
16.00 SUORAAN SEINÄÄN (117 min)
18.15 HYENES (110 min)
20.30 LICHTER (105 min)

su 2.11.
14.00 VENNER FÖR LIVET (89 min)
16.00 MANDABI (90 min)
18.00 SINCE OTAR LEFT (103 min)
20.30 NIGHTSHAPES (101 min)

ma 3.11.
16.00 SINCE OTAR LEFT (103 min) – 2. esitys
18.00 LE GRAND VOYAGE (108 min)
20.30 DARATT (95 min) – 2. esitys

ti 4.11.
16.00 LITTLE SENEGAL (97 min)
18.00 TEO’S JOURNEY (100 min)
20.30 BLED NUMBER ONE (100 min)

ke 5.11.
16.00 BLED NUMBER ONE (100 min) – 2. esitys
18.00 HYENES (110 min) – 2. esitys
20.30 LITTLE SENEGAL (97 min) – 2. esitys

to 6.11.
16.00 VENNER FÖR LIVET (89 min) – 2. esitys
18.00 MANDABI (90 min) – 2. esitys
20.30 WINGS OF GLASS (105 min)

pe 7.11.
18.30 "8" - päätöselokuva (120 min)

la 8.11.
18.30 "8" - päätöselokuva (120 min)

su 9.11.
18.30 "8" - päätöselokuva (120 min)


Pekka Lanerva
Helsinki International Film Festival - Love & Anarchy 17.-27.09.2009
Tel: +358 40 532 6204
P.O.Box 889, Mannerheimintie 22-24
00101 Helsinki - Finland

E-mail: lanerva@lasipalatsi.fi - http://www.hiff.fi/

23. lokakuuta 2008

Kiinalaisen elokuvan viikot 15.-30.11.2008 (Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Oulu)

KIINALAISEN ELOKUVAN VIIKOT 15.-30.11.2008

Finn-Sino ry järjestää yhteistyössä elokuvakerho Arkadinin ja Keski-Suomen, Pirkanmaan, Oulun ja Varsinais-Suomen elokuvakeskusten sekä Kiinan valtion radio-, elokuva- ja televisiohallinnon SARFT:in kanssa kiinalaisen elokuvan viikot Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa 15.-30.11.

Modernit kiinalaiselokuvat kiertävät Suomea neljättä kertaa. Viiden elokuvan sarja esittelee kohtaloita eri puolilta modernisoituvaa Kiinaa. Mukana mm. Berliinissä palkittu TUYA DE HUN SHI sekä suuren budjetin sotadraama, Golden Rooster -voittaja ja Shanghain elokuvajuhlilla palkittu YUN SHUI YAO.

Elokuvia esitetään Tampereella Niagarassa 15., 18.-19.,22. ja 26.11., Helsingissä Andorrassa 25.11., Turun Juliassa 24.-27.11., Jyväskylän IT-Dynamossa 20.-22.11. sekä Oulun Studiossa 26.-30.11.

Elokuvat on tekstitetty englanniksi, ja ikäraja niihin on 18 vuotta. Liput näytöksiin 5 e.

Lisää: www.festivaali.fi.

Elokuvat:

Yin Li: YUN SHUI YAO –THE KNOT (2006)

YUN SHUI YAO on voittanut useita palkintoja Kiinassa, ja sitä tarjottiin myös Oscar-ehdokkaaksi. Se voitti Golden Rooster -elokuvajuhlilla parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen ja parhaan äänen kategoriat vuonna 2006. The Knot palkittiin myös Shanghain filmifestivaaleilla vuonna 2007, ja samana vuonna elokuva nätiin myös Cannesissa. Romanttisen sotadraaman tähtinä nähdään muun muassa Liang Luoshi, joka lännessä tunnetaan paremin nimellä Isabella Leong, sekä laulajanakin kunnoustautunut Chen Kun.

Wang Quan: TUYA DE HUN SHI –TUY´S MARRIAGE (2006)

TUYA DE HUN SHI kertoo kahden aviomiehen kanssa elävästä mongolialaisnaisesta, jonka pitää valita rakkauden ja perheensä hyvinvoinnin välillä. Elokuva ottaa kantaa Kiinan syrjäseutujen autioitumiseen. TUYA DE HUN SHI palkitiin Kultaisella karhulla Berliinin elokuvajuhlilla 2007. Tuyan upeassa roolissa nähdään Yu Nan.

Dai Wei: GANG LA MEI DUO – GANGLAMEDO (2007)

Tiibetiin sijoittuva musikaali. Tiibetiläinen nuori nainen Ganglamedo, joka osaa laulaa upeasti, katoaa mystisesti hääyönään. 60 vuotta myöhemmin han-kiinalainen laulajatar saapuu Tiibetiin etsimään kadonnutta ääntään, ja tapaa tiibetiläisen muusikon johon rakastuu. Arvoitusten värittämää juonta korostavat Tiibetin jylhät maisemat. Näyttelijät: Jiang Shizhen, Renqingdunzhu, Zheng Hao, Suolangcuo, Danzengzhuoga

Yong Hou: THE ONE MAN OLYMPICS (2008)

THE ONE MAN OLYMPICS on kansallishenkinen ja humoristinenkin tarina Kiinan ensimmäisestä olympiaurheilijasta Liu Changchunista ja hänen matkastaan japanilaisten miehittämästä Kiinasta vuoden 1932 Los Angelesin kesäolympialaiisiin. Liu Changchun edusti yksin koko valtavaa kotimaataan.

Chen Jun: AI, ZAI LU SHANG –HONEYMOON (2006)

Keltaisen joen maisemiin sijoittuva tarina kertoo etsimisestä monella tasolla. Pienenä lapsena äitinsä menettänyt nainen unelmoi äitinsä rakkautta kaivaten siitä, että hänestä tulisi maailman onnellisin vaimo ja äiti. 35-vuotiaana hänen unelmansa toteutuu. Hän on menossa naimisiin rakastavan miehen kanssa, ja hänellä 16-vuotias poikapuoli. Poika kuitenkin karkaa häiden aikana ja joutuu ihmiskauppaan sekaantuneen jengin käsiin. Kuherruskuukausi muuttuukin epätoivoiseksi etsinnäksi. Näyttelijät: Wang Ning, Shang Yue

ESITYSAIKATAULU:

Tampere, Niagara:
La 15.11. klo 16.00 Tuya's marriage
Ti 18.11. klo 16.30 Ganglamedo
Ke 19.11. klo 18.30 Honeymoon
La 22.11. klo 16.00 The Knot
ke 26.11. klo 16.30 The One Man Olympics

Jyväskylä, IT-Dynamo:
to 20.11. klo 18.30: The Knot
pe 21.11. klo 18.30: Honeymoon
la 22.11. klo 15.00: Ganglamedo
la 22.11. klo 17.00: Tuya's marriage

Helsinki, Andorra:
25.11. Tuya's marriage & The Knot

Turku, Julia:
24.11. klo 20.30: Honeymoon
25.11. klo 20.30: Ganglamedo
26.11. klo 20.30: The Knot
27.11. klo 20.30: Tuya's marriage

Oulu, Studio:
26.11. klo 18.00: Honeymoon
27.11. klo 18.00: Ganglamedo
28.11. klo 20.00: The Knot
29.11. klo 19.00: Tuya's marriage
30.11. klo 19.00: The One Man Olympics