keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

SEKL perustetaan 29.9.1956 Helsingissä

Kansiossa lukee EKL (ry) 1956-59. Teksti on kirjoitettu vihreällä kuivamustekynällä. Kansion selkämys on tiilenpunainen. Tämän kansion avaamisesta alkaa SEKLin historiablogi.

Elokuvakerhojen liiton perustamiskirja on nyt vuonna 2008 jo hieman kellastunut, mutta tuskin lainkaan hapertunut. Konekirjoitetun liuskan vasempaan yläreunaan on naputeltu teksti:


PERUSTAMISKOKOUS
29.9.1956 Helsinki



Päivä, jona Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry. perustettiin, oli myrskyinen mikkelilauantai. Myrskytuulesta puhtia saanut tuli oli polttanut aamulla Kauhajoen 136 vuotta vanhan puukirkon maan tasalle; illalla sai Tauno Pylkkäsen Sudenmorsian näyttämökantaesityksensä Suomen kansallisoopperassa.

Tänä lauantaipäivänä suomalaiset elokuva-aktiivit kokoontuivat maan pääkaupunkiin, tarkemmin määriteltynä Hotelli Helsingin kabinettiin, kello 18.

Kuten "Elokuvakerhojen Liitto - Filmklubbarnas förbund Ry:n perustavan kokouksen" pöytäkirjasta (tämä dokumentti on edellä mainittua perustamiskirjaa kellastuneempi ja hieman hapertunut) voidaan lukea, edustettuna oli yhteensä viisi suomalaista elokuvakerhoa. Kokouksen avasi toimittaja Bengt Pihlström.


Perustamiskokouksessa olivat läsnä kokouksen puheenjohtajaksi valittu toimittaja Risto Varjonen, kokouksen sihteeriksi ja myös liiton toiminnanjohtajaksi valittu Risto Hannula ja muina virallisina edustajina hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valitut Aito Mäkinen, Jerker A. Eriksson, Eugen Terttula, Pekka Lounela, Jörn Donner, Stig Stenholm, Bengt Pihlström sekä varajäseniksi valitut Pentti Siivonen, Lars Huldén, Inkeri Lius, Jouko Tyyri, Lasse Pöysti, Auli-Maija Viljanen ja Kaj Gahnström. Tämän lisäksi pöytäkirjassa mainitaan, eri yhteyksissä, läsnäolleiksi toimittaja Dave Liebkind sekä fil.tri. Helge Miettunen, joka myös valittiin kokouksessa yksimielisesti liiton puheenjohtajaksi.

Liiton tilintarkastajiksi valittiin ekonomi Jorma Jääskeläinen ja rouva Gunvor Klingberg, varalle dipl.-ins. Tapani Rechardt ja neiti Valma Hakkarainen. Pöytäkirjadokumentti päättyy terhakkaasti pykälään numero kymmenen:

10 § Liiton toiminta päätettiin aloittaa heti. Hallitus velvoitettiin ryhtymään ripeästi toimenpiteisiin tämän johdosta.