keskiviikko 16. tammikuuta 2013

DocPoint 22.-27.1: Kotimaiset








DOCPOINTIN KOTIMAINEN ESITYSSARJA TÄYNNÄ PYSÄHDYTTÄVIÄ KUVIA SUOMESTA



DocPointin Kotimaisen esityssarjan ja Uusin silmin – Kotimaisia

oppilastöitä -esitysarjan elokuvat on valittu. Festivaalilla

esitettävien elokuvien joukossa painottuvat erityisesti vahvat kuvaukset

suomalaisesta yhteiskunnasta.



Elokuvantekijät ilmoittivat sarjoihin yhteensä 120 työtä, joiden

joukosta valintaraadit tekivät ratkaisunsa. Kotimaiseen esityssarjaan

valittiin 12 tuoretta dokumenttielokuvaa ja Uusin silmin -sarjaan 10

elokuvaa suomalaisista elokuvakouluista. Oppilastöitä esittelevään

sarjaan valittiin ensimmäistä kertaa lukiolaisten tekemä elokuva. Kuluma

on Kallion lukiolaisten Sirja Eskelisen ja Sonja Sinisalon ohjaama.



Lisäksi festivaalin Kaleidoskooppi-esityssarjassa ensi-iltansa saa Taru

Mäkelän ohjaama Viru, joka kertoo Viru-hotellin vuosikymmenistä.







KOTIMAINEN ESITYSSARJA 2013



Kotimaisen esityssarjan valintaraatiin kuuluivat toimittaja Anu

Silfverberg, elokuvantekijä Aleksi Raji, kansanedustaja Anne-Mari

Virolainen ja Aalto-yliopiston elokuvaleikkauksen professori Anne

Lakanen. Raadin puheenjohtajana toimi festivaalin taiteellinen johtaja

Erja Dammert.



Sarjassa esitetään seuraavat elokuvat:



• Hilton! (ohj. Virpi Suutari, 71 min) nähdään festivaalin

avajaiselokuvana. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tarinat punoutuvat

yhteen itähelsinkiläisessä vuokratalossa. Ensi-ilta DocPointissa.



• Hiljaisen talven lapsi (ohj. Iiris Härmä, 20 min) kuvaa yksinäistä

Katjaa, joka on 24-vuotias eläkeläinen.



• Jäniksenä Varkaudessa (ohj. Matleena Jänis, 58 min) on Varkauteen

sijoittuva sukutarina, joka kertoo suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan

noususta ja tuhosta. Ensi-ilta DocPointissa.



• Knuckleboneheadin (ohj. Oskari Pastila, 70 min) päähenkilö on

kotimaisen rockin kauhukakara Knucklebone Oscar. Festivaalilla nähdään

elokuvan uusi leikkausversio.



• Laulu koti-ikävästä (ohj. Mika Ronkainen, 90 min) on matka

suomalaisen siirtolaisuuden historiaan Ruotsissa. Elokuva saa

ensi-iltansa samaan aikaan DocPointissa ja Göteborgin

elokuvafestivaalilla.



• Metsänpeitto (ohj. Salla Hämäläinen, 21 min) on tarina miehestä,

jonka syvä yhteys luontoon ja luonnonhenkiin on vieraannuttanut

arkielämästä.



• Oasis (Ohj. Alejandro Cárdenas, 52 min) seuraa läheltä

hiv-positiivisten elämää. Oasis on heidän turvapaikkansa Meksikon

Jukatanilla. Ensi-ilta DocPointissa.



• Outro (Ohj. CHRZU, 14 min) on öinen kotiinpaluu baarista. Se on arjen

surrealismia ja vaellus toiseen ulottuvuuteen.



• Sattuman syyt (ohj. Virke Lehtinen, 45 min) perustuu vuosina

1962–2012 kuvattuihin elokuvamateriaaleihin. ”Sattuma ohjaa elämää.

Sattumalta olen kuvannut tapahtumia, joihin en olisi halunnut joutua.”



• Sukupolvi (ohj. Ilkka Ruuhijärvi ja Ulla Turunen, 128 min) kulkee

Merihaan koululaisten mukana vuosina 1985–2005 ja kuvaa Helsinkiä heidän

kauttaan.



• Tavarataivas (ohj. Petri Luukkainen, 80 min) alkaa, kun Petri päättää

toteuttaa vuoden mittaisen ihmiskokeen. Säännöt: Vie kaikki omaisuutesi

varastoon ja hae takaisin vain yksi tavara päivässä. Ensi-ilta

DocPointissa.



• Yksitoista ihmisen kuvaa (ohj. Anastasia Lapsui ja Markku

Lehmuskallio, 52 min) tarkastelee ihmistä kallioon maalattujen ja

uurrettujen kuvien kautta. Ensi-ilta DocPointissa.



• American Vagabond (ohj. Susanna Helke, 80 min) on elokuva Jamesistä,

joka jättää homoutensa takia kotinsa ja ajautuu San Franciscon

kodittomien queer-nuorten maailmaan. Erikoisnäytös DocPointissa

helmikuussa.







UUSIN SILMIN - KOTIMAISIA OPPILASTÖITÄ 2013



Uusin silmin -sarjan elokuvat ovat valinneet ohjaaja Paula Korva,

leikkaaja Marita Hällfors ja festivaalin taiteellinen johtaja Erja

Dammert.



Sarjassa esitetään seuraavat elokuvat:



• Kissanloukku (ohj. Maija Hirvonen, 40 min)

• Kolme kirjettä lapselle (ohj. Janne Laiho, 16 min)

• Kuluma (ohj. Sirja Eskelinen ja Sonja Sinisalo, 5 min)

• Nahjus ja poika (ohj. Mikko Järvinen, 18 min)

• Odottajat (ohj. Inka Achté, 25 min)

• Pimeydestä pimeyttä vastaan (ohj. Iiris Anttila, 10 min)

• Resistance (ohj. Salla Sorri ja Renate Costa, 20 min)

• Sissi (ohj. Matti Ollikainen, 15 min)

• Solju (ohj. Marjo Ulkuniemi, 21 min)

• Ääniä maan alta (ohj. Janne Leimola, 33 min)



12. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään

22.–27. tammikuuta 2013. Festivaalin ohjelmistoon kuuluu yli sata

dokumenttielokuvaa.



Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:



Taina Vuokko

Tiedottaja

050 546 7375

press@docpoint.info



www.docpoint.info